lauantai 20. tammikuuta 2018

Tavoitteet on tehty saavutettaviksi

Olisikohan nyt aika 2017-2018 tavoitepostaukselle? Myönnetään, että olen hieman myöhässä asian kanssa, mutta hei nythän on vielä tammikuu!


Aloitetaan vuoden 2017 tavoitteista, jotka olivat seuraavanlaiset:

FOX:

- Hyvän kisafiiliksen ja -vireen löytäminen. ✓
Suoritettu 90 prosenttisesti! Viime vuonna otettiin kisaaminen hyvinkin rennosti ja se näkyi myös tuloksissa. Vuoden ensimmäisellä startilla noustiin kolmosiin. Kolmosissa Fox kisasi yhteensä 12 starttia, joista viisi hylättyjä ja loput hyväksyttyä tuloksia. Meidän yhteistyö on parantunut ja varmuutta on tullut lisää. Ihan ei kuitenkaan päästy siihen vauhtiin mikä treeneissä on, joten sen takia en koe tavoitteen täyttyneen sataprosenttisesti.

- Jumit auki, jonka jälkeen lisää lihasta ja voimaa. ✓✕
Fox pääsi viime vuonna useasti faskiakäsittelyyn, joka on ollut tähän mennessä kaikkein toimivin hoitokeino jumien aukomiseen. Fox saatiin jo hyvään kuntoon ennen koiran hyökkäystä, mutta nyt taas joudutaan aukomaan jumeja ihan urakalla. Lihasta ja voimaa ei olla vielä ehditty treenata paljoakaan, joten se siirtyy tälle vuodelle.

- Hyppytekniikka paremmaksi. 
Keväällä ja kesällä treenattiin, mutta talvella treenailut jäi.

- Aktiivinen rally-tokon treenaaminen. 
Suoritettu! Foxin kanssa treenattiin ihan ryhmässäkin ja erityisesti kotona.

- RTK1? 
Suoritettu! Koulari hommattiin kolmannen kokeen jälkeen tuloksilla 100p, 80p ja 98p!

- Terveenä pysyminen. 
Suoritettu! Foxilla ei ollut mitään vakavampaa koko vuonna jos sitä koiran hyökkäystä ei lasketa.

- Pidetään hauskaa! 
Helppo tavoite! Foxin kanssa on aina kivaa! 😀


ZEKO:

- Opetellaan rauhoittumaan treeneissä ennen omaa vuoroa. ✓✕
Tätä jatketaan vielä tänä vuonna, mutta edistystä on jo vähän huomattavissa.

- Viretila hallintaan. ✓✕
Aksassa onnistuu, mutta rallyssa tarvitaan vielä treeniä...

- Juoksarit varmoiksi. 
Suoritusvarmuus on about 95%, mutta ihan kaikki osumat eivät ole vielä täydellisiä. ;)

- Viralliset luustokuvat. 
Suoritettu! Zekon kroppa oli täysin priimaa! Lonkat A/A, kyynärät 0/0 ja selkä LTV0. Viime viikolla tutkittiin myös polvet, jotka olivat 0/0!

- Virallinen mittaus. (Ollako vai eikö olla medi, siinä pulma.) 
Suoritettu! Mittaustilaisuudessa kaksi kolmesta tuomarista mittasi Zekon pikkumaksiksi / maksiksi. Pikkumaksit ♥

- Loppuvuodesta ekat aksakisat (jos on medi). 
Eipä ollut medi, joten jäätiin odottamaan pikkumakseja ja treenaamaan juoksareita.

- Seuraaminen parempaan kuntoon. 
Suoritettu!

- RTK1 
Saatiin koulari loppuvuodesta.

- Turha piippaaminen ja haukkuminen radalla pois. (rally-toko) ✓✕
Piippaminen ja haukkuminen on saatu jo suurimmaksi osaksi kitkettyä, mutta joissain treeneissä ja kisoissa kierrokset nousee.

- Arki vielä sujuvammaksi / hihnakäytös 
Zekon hihnakäytös on parantunut huimasti varsinkin jos ollaan kahdestaan liikenteessä. Pienenä huomiona Zeko käyttäytyy mallikelpoisesti vain mun kanssa...

- Loppuvuodesta hiihtämään ja menemään KickSparkilla. 
KickSpark -treenit on aloitettu pikkuhiljaa!

- Terveenä pysyminen. ✓✕
Kesällä Zekolla oli paha ihotulehdus ja ollaan vieläkin eliminaatiodieetillä. Muuten ei ole tarvinnut lääkärissä vierailla.

- Pidetään hauskaa! 
Suoritettu sataprosenttisesti vaikka huonojakin hetkiä on muutama ollut! ♥


ITSE HALUAISIN:

- oppia juoksemaan nopeammin. 
Suoritettu Zekon avustuksella! Pärjäsin oikein koulun kisoissakin...

- Parantaa yleiskuntoa / lihaskuntoa. 
Suoritettu! Lihaskunto on ainakin parantunut ja samoin kestävyysjuoksu.

- olla koirieni arvoinen ohjaaja molemmissa lajeissa. 
Foxin kanssa on ollut kivaa ja Zekon kanssa ollaan kehitytty yhdessä hurjasti. Yhteinen sävel on ainakin aksan osalta löytynyt! Rallyssa on vielä petraamista. Lajien suola on se ettei ikinä voi olla täydellinen.

- kirjoittaa blogia useammin ja panostaa siihen enemmän. ✓✕
Kirjoitin viime vuonna 28 postausta ja niin tein myös vuonna 2016, joten useammin kirjoittaminen ei onnistunut, mutta mielestäni olen nyt panostanut esim. ulkoasuun enemmän.

- kehittyä valokuvaamisessa. 
Suoritettu! Kyllähän sen näkee ihan kuvistakin. Olen kehittynyt paljon myös kuvien muokkaamisessa!


Vuosi 2017 oli oikein onnistunut meidän osalta. Tuli tavattua ja tutustuttua koirien kautta uusiin ihmisiin ja koiriin. Paljon ehdittiin saavuttaa, mutta saavutettavaa jäi vielä tällekin vuodelle! Ja koska tavoitteet on tehty saavutettaviksi niin tässäpä niitä olisi lisää vuodelle 2018!

FOX:
- RTK2
- Jumit auki ja hallintaan
- Maximivauhdin löytäminen aksassa, erityisesti kisoissa
- Ainakin yksi uusi temppu
- Terveenä pysyminen
- Pidetään hauskaa!

ZEKO:
- Kakkosiin nouseminen (agility)
- RTK2
- Lisää kropan hallintaa ja säännölliset fysiikkatreenit
- Lisää lihasta
- Opetellaan miljoona uutta temppua
- Viretilan hallinta
- Treeneissä rauhoittuminen
- Terveenä pysyminen
- Pidetään hauskaa ja kehitytään lisää yhdessä

ESSI:
- Arjen parempi aikataulutus
- Säännölliset juoksulenkit Zekon kanssa
- Lihaskunnon ja yleiskunnon ylläpitäminen
- Kirjoita blogia useammin
- Valokuvaamisessa ja kuvankäsittelyssä kehittyminen
- Treenien parempi suunnittelu ja treenipäiväkirjan pitäminen


Kiitoksia kaikille blogin lukijoille, niin uusille kuin vanhoillekin! Teidän ansiosta tänne jaksaa aina palata kirjoittamaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti