sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Retki Lehtosaareen


Lauantaina tehtiin aamupäivästä pieni retki Lehtosaareen. Sää oli mitä parhain, joten kamerakin lähti ulkoilemaan. Jäällä oli paljon muitakin ihmisiä ja koiria, mutta sehän ei meitä haitannut.

Zeko juoksi melkein koko matkan Aprilin vieressä tai pyöri kicksparkkia ympäri. Fox juoksenteli milloin missäkin, mutta pysyi silti lähettyvillä.


Puolessa välissä matkaa iskä lähti Aprilin kanssa edeltä laavulle ja me mentiin kävellen perässä. Zeko ei meinannut millään ymmärtää, minkä takia hän ei saanut juosta kelkan perässä täpöllä. Se olisi ollut niin kivaa.


Laavulla oli meidän kanssa samaan aikaan paljon muitakin ihmisiä, enimmäkseen lapsia. Koirat suhtautuivat lapsiin hyvin. Zeko haukahti ensin pari kertaa, mutta päätti sitten ryhtyä kyttäämään makkaraa. Samoin teki myös April.


Kun saatiin makkarat syötyä ja kaakaot juotua, lähdettiin hieman eri reittiä kotiinpäin. Pysähdyttiin muutaman kerran kuvaamaan koiria. Sillä aikaa April ja Zeko alkoivat leikkimään tai siis Zeko alkoi härnäämään Apsua. Fox osallistui riehumiseen haukkumalla turvallisen välimatkan päästä.


Auringonpaisteesta huolimatta sain pari kuvaa onnistumaan. Se meinasi olla vähän hankalaa, koska kuvia ei meinannut nähdä kameran pieneltä ruudulta.

Mikä oli sun suosikki kuva?

1 kommentti:

  1. suosikit oli ehdottomasti eka foxing kuva ja sit tää vika april ja zeko <3

    VastaaPoista