maanantai 23. lokakuuta 2017

Koulareita jahtaamassa


Eilen suunnattiin Seinäjoelle rally-tokokisoihin metsästämään pojille RTK1 koulareita. Tuomarina oli tällä kertaa Fiia-Maria Kivioja, joka oli suunnitellut mukavan ALO-radan. Alossa kisasi yhteensä 19 koirakkoa, joten rataantutustumisessa oli aikas lailla ahdasta.
Zeko sai kunnian aloittaa kisan jo toista kertaa putkeen. Foxin lähtövuoro oli onneksi sitten vasta loppupäässä.

Rata sujui Zekottimen kanssa kaikin puolin hienosti! Zekolla oli vire juuri kohdallaan ja sain pidettyä oman jännitykseni kurissa. Koko radan aikana ei kuulunut kuin vain muutama pieni piippaus, jotka eivät kuulemma kuuluneet edes katsomoon asti. Olin myös tosi tyytyväinen Zekon seuraamiseen. Jouduin muistuttamaan katsekontaktista vain kerran!
Radan jälkeen tajusin mokanneeni istu, maahan, kierrä koiran ympäri -kyltin, koska en muistanut pysähtyä lopuksi. Siitä tuli sitten -10 pistettä. Meidän kokonaistulos oli 90/100 pistettä ja koulutustunnus RTK1! Vieläkin kyllä ärsyttää tuo oma moka, jonka takia ei saatu täysiä pisteitä, mutta toisaalta virheistä oppii. Tuskin tulen unohtamaan tuota enää toista kertaa.
Zeko sai kehuja reippaasta tekemisestään myös ihan vierailta ihmisiltä. Zeke on kyllä semmoinen ropellihäntä kun on rallysta kyse!

Oman suorituksensa jälkeen Zeko pääsi autoon pitämään pienen breikin ja Fox pääsi kehiin. Fox oli myös oikein kivasti hommassa mukana melkei koko radan ajan. Yhden kyltin jälkeen en tsempannut Foxia tarpeeksi mukaan jolloin Fox jäi maahan hetkeksi makaamaan. Muuten Fox teki oikein hienosti, vaikka pientä haahuilua tapahtui silloin tällöin. Kokonaistulokseksi napattiin 98/100 pistettä ja myöskin RTK1! Fox keräsi niin hienon määrän pisteitä ja satuttiin olemaan myös pari sekuntia nopeampia kuin toinen samat pisteet saanut koirakko, että tultiin toisiksi.
Ei ollut turha reissu ollenkaan! Tästä lähtien me kisataankin sitten AVO:ssa ja päästään vihdoin hihnasta eroon. Seuraavat kisat tulevat olemaan vielä tämän vuoden puolella, koska AVO:n liikkeet on meillä jo hyvin hallussa.


Oikeastaan mitään muuta kiinnostavaa ei ole meidän elämässä nyt tapahtunut. Aksan viikkotreeneistä on mielestäni tylsää kirjoittaa postausta jos ei ole treenivideota. Siksi blogin puolella on ollut viimeisen kuukauden aikana hiljaista.
Syysloman alussa käytiin kuitenkin Tiian yksärissä Kuopiossa. Zekon kanssa treenattiin tuttuun tapaan puomia ja mietittiin uusia treenisuunnitelmia. Foxin kanssa keskityttiin A:n juoksareihin, jotka on nyt edistyneet ihan kivasti.

Nyt yritän ottaa itseäni niskasta kiinni blogin suhteen, koska huomaan, että täällä oikeasti käy ihmisiä tsekkaamassa uusia ja vanhempiakin postauksia. Loppuvuodelle on suunnitelmissa useampiakin aksavalmennuksia silmällä pitäen Zekon kisauran aloitusta (joka kuitenkin tapahtuu vasta ensi vuonna). Niistä ja ihan viikkotreeneistä yritän nyt saada videomatskua jotta saisin lisää motivaatiota bloggaamiseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti