lauantai 28. maaliskuuta 2015

Omatoimitreenit ja agiepikset Haukkuvaarassa


Tiistaina meillä ei ollut ohjattuja, mutta lähdettiin silti omatoimitreeneihin Teholle. Halusin treenata Foxin kanssa puomin kontakteja ja kepeille takaaleikkausta. Aprilin varalle ei ollut mitään suunnitelmia, mutta yritettiin kuitenkin jotakin vääntää radalla. Tuosta, kun ei koskaan tiedä millaiselle päälle sattuu. Näytti kuitenkin siltä, että Apsulla oli laiska päivä. Ennen videota kuvatessa koirat oli käyny jo radalla pariin otteeseen ja se näkyi varsinkin Aprilin menossa!

Välistävedoissa rimat oli molemmilla 30 cm sen takia, koska halusin nähdä miten Fox muuttaa hyppytyyliä matalilla esteillä. April puolestaan ei edes oikein viitsinyt hypätä niin matalia esteitä. Rouva Hienohelma! Apsua vähän jänskätti puomi, mutta alasmenossa huomasikin, että eihän se pudottanutkaan!

Muuta kommentoitavaa ei ole, mutta mun täytyy tästä lähtien alkaa kiinnittää huomiota omaan ohjaukseen takaakierroissa ja muutenkin tyyliin ohjata varsinkin Foxia! Voi kun joskus olisin koirani veroinen ohjaaja!  Fox onneksi osaa huomauttaa silloin, kun olen ohjaamassa ihan hullusti!

Alla videota ja varsinkin siitä Apsusta lopussa!


Sitten siirrytäänkin aksasta takaisin aksaan! (Voi ei!) Eilen käytiinkin koeajamassa Haukkuvaaran halli! Tosi mukava paikka, kivan lämmintä ja hyvä pohja! Olosuhteissa ei siis moitittavaa! Tosin kuin mun ja Foxin menossa. Himppa verran hävetti, mutta olin kuitenkin tyytyväinen Foxiin. Fox teki parhaansa niin kuin aina ja siihen olen tyytyväinen!

Radat meni harmillisesti päin puuta. Enimmäkseen mun huonosta ohjaamisesta ja yllätys yllätys siitä, että jännitin. Se tarttui shetlantilaiseen. Fox päätti pistää radat haukkumiseks. Ainahan se, koska jännitys. Miten sen jännityksen saisi kytkettyä pois? Me ollaan nyt startattu 11 kertaa virallisissa kisoissa ja ties kuinka monesti Teholla mölleissä. Eilen oltiin ekaa kertaa jossain muualla mölleissä. Jeps MÖLLEISSÄ eli ei virallisissa. Miten sielläkin pystyy jännittämään yhtä paljon kuin virallisissa kisoissa?

Toinen asia joka on kiinnittänyt huomiota on se, että Fox toimii paaaaljon paremmin omalla tutulla hallilla. Heti kun ollaan vieraassa hallissa niin Foxin koko olemus muuttuu. Silloin se ei ole enää sama koira! Vieraat hallit on Foxin näkökulmasta kuoleman luokku jossa on paaaljon ihmisiä, ehkä kuitenkin vähän liiottelua, mutta silti "totta". Laukaan ulkokentällä, ekoissa kisoissa me tehtiin nolla. Se ei ollut vaikeaa, mutta ei helppoakaan! Sen onnistumisen fiiliksen, kun saisi joka kisoihin muihinkin kuin oman hallin mölleihin! Toivottavasti näihin ongelmiin saadaan vastaus 12.4. jolloin me päästään Vitikaisen Tiian oppeihin pitkästä aikaa! Tiia, kun on osannut auttaa meitä ongelmissa tähänkin päivään asti!

Alla meidän radat, mutta vain sen takia, että kaikki huomaisivat miten koira muuttuu epävarmaksi, niin kuin myös ohjaaja!


Seuraavaksi ennään hivenen kevyempiin uutisiin! Moni on varmaan huomannut meidän ihka ensimmäisen yhteistyökumppanimme FitDogin! Paketti haettiin postista tänään, mutta ehkä ylihuomenna siitä tuleekin oma postauksensa! 

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Uusi nimi ja ulkoasu


Kuten moni on varmaankin huomannut, blogin nimi on muuttunut agisheltti Foxista Maaliin kastettuihin hännänpäihin! Hätäisesti vuosi sitten keksitty nimi ei enää mielestäni sopinut tälle blogille. Aprilkin on alkanut esiintyä postauksissa enemmän, joten piti keksiä nimi, joka kuvaisi myös Aprilia. Niimpä mieleen putkahti yhtäkkiä Maaliin kastetut hännänpäät.

Hauskinta tässä on se, että nimeen liittyy myös pieni tarina! Kun April oli pentu huomasimme, että Apsun mustaan hännänpäähän on ilmestynyt pari pitkää valkoista karvaa. Se näytti ihan siltä, että hännänpää olisi kastettu maaliämpäriin. Foxin saapuessa kotiin todettiin, että nyt meillä on sitten kaksi maaliin kastettua hännänpäätä!

Päätin uuden nimen myötä muuttaa ulkoasunkin keväisemmäksi. Se ei ehkä ole pysyvä, mutta saa kelvata vähän aikaa.

Tiistaina olikin sitten kauan odotetut aksatreenit. Molemmat koirat toimi kuin raketit!

Fox pääsi ekaks kentälle ja heti alussa lähti moottorit käyntiin. Foxilla on hauska tapa viestiä innostumistaan pyörimällä ympyrää. Ekana esteenä oli putki, joka toimi kivasti vauhdittajana. Puomista Fox juoksi ohi, mutta se johtui epätarkasta ohjaamisesta. Otettiin se uusiks ja ohjasin niin tarkasti, että Fokke kerkes edelle. Yllätyksellisesti jäi kumminkin odottamaan kontaktille. Kontaktilta irtos nätisti putkeen ja sit ajattelin tehdä kolmelle hypylle sokkarin, mutta välit oli niin lyhyet et tyydyttiin valssaamaan. Yhelle hypylle tehtiin sit niisto ja siitä putkeen. Fox tuli putkesta salamannopeesti ja vauhtia oli pikkusen liikaa keinulle. Säikähdin jo et nyt se tekee lentokeinun, mutta ei jäbä pysähty taas nätisti kontaktille! Vauhti senkun kiihtyi loppua kohti ja Fox haki kepit hienosti, mutta vauhtia oli niin pirusti, että jätti yhden välin menemättä. A:n kontakteja jouduin korjaamaan kerran, mut sen jälkeen tuli tarkasti alas. Kontaktin jälkeen jäbä irtos hienosti takaakiertoon ja sain välimatkaa suoralle. Suoran jälkeen tein sylkkärin keipeille ja meilkein saatiin nätti kulma tehtyä. Loppuradalla tehtiin niisto hypylle ja sit suoraan.

Toisella kierroksella tehtiin irtoomisia ja sitä keppikulmaa. Foxilla oli irtoominen kunnossa ja päästin nopeesti tekemään keppejä. Kepeillä palkattiin ensimmäisen välin jälkeen ja lopuks meni hienosti koko kepit!

Apsuunkin sai olla ihan supeeerrr tyytyväinen. En oo nimittäin nähnyt tytsyä noin innoissaan! Kilareitäkaan ei tullut vaan niiden sijasta mentii radalla tavallista nopeemmin. Hypyille tehtiin samat jutut kuin Foxin kanssa ja ne toimi hyvin. Radan paras kohta oli kepit! Oi että miten hienot ne olikaan! Kaks kertaa April teki ne yhtä innokkaasti!

Toisella kierroksella Apsu teki keinua, eikä pelkoa näkynyt mailla halmeillakaan! Jes! Koko keinu oli tytölle helppo nakki! Molempiin koiriin sai siis olla SUPER tyytyväinen! Ihanat fiilikset jäi molemmista radoista!

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Takatalvea odotellessa


 Perinteisen aamulenkin sijasta lähdettiinkin nauttimaan ihanasta aurinkoisesta kelistä järven jäälle. Kuvia kertyi yli 400 ja pari parhainta laitan tähän postaukseen. Koirat tuntuivat nauttivan yhtä paljon kuin me ihmisetkin ja Foxilla oli koko matkan ajan naama virneessä!

April pääsi vetämään kelkkaa ja Fox juoksemaan vapaasti. Matkaa kertyikin mukavat 9.33 km ja aikaa 2 tuntia ja 39 minuuttia.



Lauantaina treenailtiin Foxin kanssa tokoa Saarijärvellä. Käytiin läpi seuraamista ja estehyppyä. Foxin seuraaminen on kehittynyt huimasti ja lenkeilläkin Fox hakee nätisti katsekontaktia. Pysähdyksissä on vielä pientä valumista, mutta senkin pitäisi vähitellen jäädä pois, kun vaihdetaan palkkaamispaikkaa hieman taemmaksi.

Estehyppykin on alkanut jo sujua mallikkaasti. Hyppyesteen läheisyydessä olevat hajut veivät vain shetlantilaisen mennessään. Katsekontaktin löytyessään päästii jatkamaan treenejä. Lähdettiin menemään vaihe vaiheelta. "Tuomari" antoi luvan suorittaa, kun saatiin katsekontakti taas kehiin. Jouduin antamaa kaksoiskäskyn, koska Foxille ei ollut ihan selvää mitä pitäisi tehdä, toisella käskyllä hyppäsi nätisti. Esteen takana Fox pysähtyi hienosti, mutta sitten tuli esiin ne ihanat hajut. Tehtin hyppy pari kertaa uusiksi ja joka kerralla onnistui paremmin.

Kaikille ryhmän koirille tehtiin myös häiriötreeni. Tarkoitus oli, että koirat pitävät katsekontaktia ohjaajaan samalla, kun niitä häiritään tutuilla ja kivoilla sanoilla. Meidän häiriöt pidettiin aksaesteiden vieressä ja kuten moni voikin arvata Fox ei voinut vastustaa kiusausta, kun sanottiin parhaat sanat: putkeen putkeen ja kiipee kiipee. Putken suulla oli pakko siis käydä kääntymässä ja A:n kontaktipintaa oli pakko koskea. Myös sana kissa sai shetlantilaisen hännän nousemaan pystyyn ja pienen haukahduksen nousemaan kurkusta!




lauantai 14. maaliskuuta 2015

Viisi viisaampaan suuntaan



Tänään ensimmäisen oman koirani syntymästä on viisi vuotta! Sempä kunniaksi:

PALJON ONNEA APRIL!

torstai 12. maaliskuuta 2015

KUUKAUDEN ERIKOISPOSTAUS: Treenirepun sisältö


Treenireppuna meillä toimii joskus möllikisoista voitettu Eukanuban pinkki reppu. Tavaraa mahtuu kivasti sisälle. Toimittaa virkaansa hyvin treeneissä.


Treeneissä yksi tärkein tekijä on Berran treenitasku. Edessä kaksi isompaa taskua nameille ja leluille. Meillä käytetään niin, että toisessa taskussa on nameja Aprilille ja toisessa Foxin lelu. Edessä on myös kaksi pientä taskua, joissa meillä ei pienen koon takia säilytetä mitään.
Takana on yksi suuri tasku, jossa meillä on myöskin Foxin leluja. 
Treenitasku on mukavampi kesällä, kun ei ole niin kuuma kuin liivi. Joskus olisi kuitenkin tarkoitus hankkia treeniliivikin.


Uskollisena neljä vuotta mukana kulkenut juomakuppi on myös yksi tärkeä esine treenirepussa.


Foxin palkkausvälineenä eniten toimivat lelut kulkee mukana aksa- ja tokotreeneissä. Foxin lemppari on tuo punainen narupallo. Varaleluna käytetään Ke-hun maapallo vetolelua. Kongin vinkuva pallo on myös lemppareitten joukossa.


Apsun treeninamit vaihtelee paljon, mutta tällä hekellä repusta lyötyvät Trick&Treatin luunmuotoiset koulutusnamit kokoa XS ja Brit training namit kokoa S.


Tässä mun lenkkarit, jota ilman ei treeneistä oikein tulisi mitää. Merkkiä en nyt sen tarkemmin muista, mutta taisivat olla adidas cool running:it. Tosi mukavat ja kevyet juoksemiseen.


Näitä löytyy meidän treenirepusta useita niin kuin toivottavasti jokaisen repusta!


Vauhtia on yleensä niin paljon, että janohan siinä tulee. Juomapullo on siis myös hyvä olla mukana.

Sitten päästäänkin sellaisiin kamoihin, jotka eivät yleensä ole repussa, mutta treeneissä silti mukana!


Foxin Back on Track toppaloimi on tärkeä tekijä alku- ja loppulämmittelyssä, sillä se pitää lihakset hyvin lämpiminä. Botti on Foxilla päällä myös omaa vuoroa odotellessa.


Sitten on vielä Berran Fleecetalutin, jota Fox repii mielellään radan/treenien jälkeen. Useasti meillä on käytössä itsetehty paracord-hihna ja siihen samoilla väreillä tilattu Foxin puolikurra panta.


Viimeisenä on vielä tämä itse repun käyttäjä, joka ihmetteli, miksi treenikamat on pitkin olkkaria.

Tässä olikin sitten poikkeuksellisesti maaliskuun erikoispostaus, koska helmikuu menikin jo. Ensi kuun erikoispostausta voitte taas äänestää blogin sivupalkissa!

lauantai 7. maaliskuuta 2015

Äänekästä ja hiljaista ohjaamista

kuva: Tanja Pulkkinen
Viikko meni taas aivan liian nopeasti ja tehtiin paljon kaikkea kivaa, joten käydään viikko tiivistetysti läpi!

Lauantaina 28.2 oli aksakisat Jyväskylässä. Kaikilta radoilta vedettiin HYL. Ekalta agiradalta saatiin 20 rv. Muurilta tuli ainakin kieltäytyminen ja ohjasin sen jälkeen huolimattomasti kepeille. Fox pelkää kummallisesti Jyväskylässä puomia, mutta omalla hallilla, Seinäjoella ja Laukaassa ei ole mitään ongelmaa. Puomi juoduttiin jättämään kahdella viimeisellä radalla välistä, joten niiltä HYL Puomin myötä Foxia alkoi pelottaa myös keinu. Keinun Fox uskalsi kuitenkin joka radalla mennä.

Sunnuntaina 29.2 Henna antoi mulle ja Foxille "tukiopetusta", sillä Foxin haukkumisesta/komentamisesta on tullut oikea riesa. Samalla hiottiin puomi taas käyttökelpoiseksi, eikä siinä ole enää ongelmaa.
Rakennettiin hallille rata, jossa oli paljon putkia, pari hyppyä, yksi takaakierto ja puomi. Rata meni muuten ihan hienosti, mutta Fox komenti taas. Henna yritti kokeilla mennä Foxin kanssa ja samalla testasi miten Fox muuttuu jos sille puhuu/juttelee/kilkattaa innostavasti koko ajan. Vauhti kasvoi tosi paljon ja Fox ei haukkunut Hennalle oikeastaan ollenkaan. Henna antoi mulle parit vinkit ja sitten kokeilin mennä Foxin kanssa rata läpi innostavasti kilkattaen. Samalla mun piti juosta koko ajan eteen päin, eikä jäädä odottelemaan Foxia. Aivan yllätyi siitä vauhdin määrästä, mikä Foxista lähti. Haukkuminenkin vähentyi homattavasti. Käytiin tauolla ja sitten Henna testasi Foxilla hiljaista ohjaamista, eli ettei puhuta koiralle mitään radalla. Se tehosi haukkumiseen kaikkein parhaiten. Ehkä siksi, että Foxin ei tarvinnut moittia myöhästynyttä käskyä. Fox toimi hienosti myös mun kanssa ja meno oli vauhdikasta ja hiljaista. Lopuksi sain ohjata myös Hennan parsonia Jaskaa, joka kisaa agilityssa kolmosluokassa! Jaskallakin oli paljon vauhtia ja tuntui, että nyt on ihan oikeasti osaava koira käsissä!

Lauantaina 7.3 eli tänään olitiin molempien koirien kanssa agimölleissä. Fox pääsi menemään kaikki radat uusintoineen ja April tosimölli ja mölliradan uusintoineen. Apsulla oli tosiaankin laiska päivä eikä mikään juttu oikein kiinnostanut. Tai no kilarit oli vedettävä ja tosimölliradan putkiralli oli ihan kiva. Mölleissä mentiin erittäin hitaasti ja jouduttiin jättämään melkein puolet radasta pois, koska Aprilia ei kerta kaikkiaan kiinnostanut.
Foxin kanssa oli kuitenkin toisin. Jätkä veti ihan sydämmensä kyllyydestä lujaa siis ihan oikeasti lujaa! Ekassa startissa kokeilin kilkattaa niin paljon, kuin vain pystyin ja toisessa startissa olin ihan hiljaa. Molemmat konstit toimi hyvin, mutta hiljaa ollessa Fox kiinnitti enemmän huomiota muhun ja haki esteet 100% paremmin. Kisat oli erittäin onnistuneet ja kilpailevienradalla Fox voitti oman luokkansa viidellä ratavirheellä, koska minä unohdin tehdä valssin toiseksi viimeisellä esteellä. Foxista saa olla kyllä erittäin ylpeä!

Kuukauden erikoispostaus tulee olemaan meidän treenirepun sisältö ja se tulee ilmestymään ensiviikolla!

kuva: Tanja Pulkkinen