maanantai 29. syyskuuta 2014

Tiia Vitikaisen agikoulutus

Heipsan!

Eilen käväistiin Saarijärvellä agikoulutuksessa. Kouluttajana oli tällä kertaa Tiia Vitikainen, joka on siis suomen agilitymaajoukkueen vetäjä ja mun mielestä ihan paras kouluttaja jolla ollaan koskaan käyty. Tämä kerta oli meidän kolmas koulutus. Tiia tuli viime vuonna Tehovastukselle ja viime kesänä lähdettiinkin ihan sinne Kuopioon asti! : )

Foxilla oli eka kierroksella vähän "pallo hukassa" Päätti siis itse olla aina välillä kuuntelematta ja teki esteitä itse. Tuossa alhaalla ratapiirrustus. : ) Sain senkin tänne!


Radan eka ongelma oli 5 hyppy. Siellä mun piti tehdä vastakäännös, mutta empä ekaks tehny :/ Sen seurauksen kettu oppi menemään A-esteelle vaikka piti mennä putkeen. Sitä sitten aikansa hiottiin niin kyl se siitä loppujen lopuks meni.


Kun päästiin 8 esteelle, eli Aalle niin...... kontaktit meni päin puuta :/ Jätkä hyppäs oikein korkeelta alas. (älä huoli Fox tiistaina laitetaan sut ruotuun)

Sitte tuo meniki hyvin (yhen esteen) mutta mää menin sörkkimään käsieni kanssa. 10 esteelle saatiin sit vihdoin tehtyy pakkovalssi HUH!


11 takaakierto meni hyvin, mutta pituus kolahti. Noh siitä selvittiin kun Tiia meni palkkaamaan toiseen päähän nii kyl se sit parin kerran jälkeen meni! : )


24 esteeseen asti Fox meni ihan sika hyvin oon ylpee siitä!!!!!! 
Puomin kontaktiki oli ihan suht`koht hyvä.
24 putkeen tuli pieni kommunikaatio-ongelma mutta ei mitään vakavampaa!
Loppu meniki sit 29 esteeseen asti hyvin. 29 putkea silti vähän vielä vahvisteltiin palkkaamalla!!!!!


Tosi loistava shetlantilainen tosta vielä tulee kun treenataan ahkerasti! Mihinkään meillä ei ole vielä kiire. Kettu täyttää kohta vasta puoltoista vuotta!
Ensi sunnuntai vietetäänkin sitten JATin hallilla Jyväskylässä A-agiradan ja B-hyppyradan merkeissä. Tiistaina harjotellaan vielä kontakteja niin hyvä tulee!!

maanantai 8. syyskuuta 2014

Seuranmestaruus sija 3!!

Hei!

Anteeksi en ehtinytkään kirjoittamaan mestiksien jälkeen, kun tultiin vasta illalla kotiin ja en ollut tehnyt vielä läksyjä, mutta nyt tulee tekstiä!

Mestiksiin pääsi mukaan molemmat koirat, koska April pärjäsi viime vuonna aika hyvin. Tänävuonna ei voi sanoa samaa. Apsun radat meni muuten ihan OK, mutta tyttö oli vähän laiskalla päällä, niin se hyppäsi renkaan viereisestä kolosta eli siitä "missä aitan on matalin". Pussihan on tunnetusti Apsulle vaikea sähköisyyden vuoksi, kun April saa siitä kankaasta sähköiskuja.
Apsun keppeihin olen todella tyytyväinen, sillä ne se meni innolla! Loppu rata meni ihan OK vauhtia kuin olisi ollut vähän enemmän. No me hipsittiin rata kävely vauhdilla ja se siitä.

Samaa ei voi kyllä sanoa Foxista. Pikku-ukko veti radan nopeesti ja aika tarkasti tuota yhtä putkea lukuun ottamatta. Radalta meille siis vain 5 virhepistettä! Aivan uskomatonta! Fox kun oli ihan pihalla koko jutusta mölliradalla. Ei suostunut kuuntelemaan ei sitten millään. Piti istuttaa kesken radan, että sai jätkän taas kuuntelemaan. Siinä hieman kritiikkiä, mutta kyllä positiivistakin löytyi! Pussi meni aivan loistavasti joka kerralla. Kepeillä korjasi, myös hienosti itse, kunhan minä maltoin odottaa hetken! Samoin kuunteli sitten tuossa tiukassa käännöksessä, jossa moni koira jatkoi eteen päin, mutta ei Fox! Tuossa meidän rata!


Näin ollen Fox 18 kuukautta on SSKKn kolmanneksi paras aksakoira!

Seuranmestiksissä oli myös tosimölli ja möllirata. April tosimölleissä 1. ,mölleissä .... ja mestisradalla komea HYL. Fox tosimölleissä 1., mölleissä 1. ja mestisradalla oman luokkansa ehkä 2. (en muista, mutta laitan sen myöhemmin niin kuin Apsun mölli tuloksen)

Kiitos kun luit ja jos tykkäsit niin paina tykkäsin.

lauantai 6. syyskuuta 2014

Äänekosken koiranäyttely

Moikka!

Tänään käytiin Äänekoskella hieman näyttäytymässä. Hyvin meni myös nämä Foxin kolmannet näytit, mutta arvatkaas kuka pilasi jännittämisellä melkein koko jutun: no minäpä tietysti. En oo vieläkään tottunut tuohon kehissä ravaamiseen, enkä varmaan tule koskaan tottumaankaan.
Nyt taas asiaan! Koko stoori meni näin:

Heräsin aamulla klo 6,45. Perus aamurutiinit Foxin kanssa. Paikan päälle lähdettiin klo 7,40 kamat autoon ja Fokkeli häkkiin. Näyttely paikalla oltiin noin 8,45. Kasvattaja ja tuttavat nähtiin heti paikalle tullessa. Nyt Foxia odotti siistiminen ja trimmaus. Tuntuu ihan että nuo korva- ja tassukarvat kasvavat viikossa. Trimmin jälkeen lähdettiin käymään vielä kahvilla, silloin se alkoi. En saanut munkkia alas, join vain nopeesti kahvit ja sitten huomasin, että sheltti kehät on jo alkanut. Ehdittiin kumminkin ajoissa Foxin kehälle.


Tuomarina oli Markku Kipinä. Kietaistiin kehä kahdesti ympäri ja sitten pöydälle. Tuomari tutki rauhassa ja todella tarkkaan, mittasikin kaikki koirat. Pöydän jälkeen mentiin vielä ees taas ja sieltä se sitten tuli. Toinen EH! Jes! Ylpeinä poistuttiin kehästä, vaikka koko näytöstä häiritsi numeroteline joka oli tippumaisillaan (näkyy kuvassa). Kilpaluokkakin vielä käväistiin ja tultiin toisiksi.

Pikikuonon Black Code

maskullinen, hyvä luustoinen, lanneosaltaan hieman pitkä uros.
avoimesti kulmautunut etuosa ja ulkokierteiset eturaajat, voimakkaammin kulmautunut takaa.
hieman luistu lantio, riittävä runko.
lupaava turkki.
pitkälinjainen pää, kuono-osa saisi olla täyteläisempi silmien alta.
pyöreähköt tummat silmät. 
hieman kyömy nenä.
hyvä purenta.
hyvä väritys.
lyhyehkö kaula. 
vaatimaton etuaskel, liikkeet saavat tasapainottua.

Fox siis: NUO EH  NUK 2

Repesin kyllä ihan tolle hieman kyömy nenä jutulle! Sain kuitenkin onneksi pidettyä pokkani kehässä! XD Paina lopussa tykkäsin painiketta jos tykkäsit tästä!

PS: huomenna tulee postaus aksan seuranmestaruuskisoista! (su 7.9)
Tässä vielä muutama kuva!   





Näyttely kaverukset
(oik länsigöötänmaanpystykorva Pyry)